Miksi parisuhdeseksi on muuttunut tylsäksi?
Parisuhteen alussa aivot tulvivat dopamiinia ja noradrenaliinia, jotka luovat euforisen alkuhuuman ja vahvistavat seksuaalista vetovoimaa. Samalla oksitosiini lisää läheisyyttä, ja uutuuden viehätys sekä fantasiatason odotukset pitävät intohimoa vahvana.
Ajan myötä toinen tulee tutummaksi, arki astuu kuvaan ja spontaani halujen herääminen voi hiipua. Seksille voi olla vaikea löytää aikaa, ja se saattaa muuttua kaavamaiseksi. On ihan ymmärrettävää, että silloin voi olla hankalaa sanoittaa toiselle, että kaipaa jotain uutta – varsinkin jos toinen on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.
On hyvä muistaa, että seksuaalisuus ei ole pysyvä tila vaan muuttuu läpi elämän. Se, mikä ennen riitti, ei välttämättä enää sytytä. Tämä ei tarkoita, että suhteessa olisi vikaa – vaan että oma seksuaalisuus elää ja kaipaa uusia tapoja tulla näkyväksi.
Usein suhteen alussa uskallettiin kokeilla uusia juttuja ja leikittelevää asennetta, mutta ajan myötä on voitu rutinoitua ja unohtaa, miten hauskaa oli yhdessä etsiä ja testata. Joskus taustalla voivat vaikuttaa myös suhteen dynamiikka tai käsittelemättömät ristiriidat, stressi ja kuormitus tai kommunikaation puute ja nämä heijastuvat seksuaalisuuteen. Lisäksi pitkässä suhteessa turvallisuus ja ennustettavuus vahvistuvat, mutta sama ennustettavuus voi myös latistaa erotiikan, joka usein kaipaa yllätyksellisyyttä ja jännitystä.
Seksin ei tarvitse jäädä tylsäksi – se voi muuttua ja kehittyä yhdessä teidän kanssanne, kun sille annetaan aikaa, uteliaisuutta ja lupa puhua ääneen omista toiveista.
