Hei, olen Oona-Lotta

Pidän tärkeimpänä tehtävänäni terapeuttina olla läsnäoleva. Autan asiakasta katsomaan turvallisesti taustapeiliin, jotta ymmärrämme taustamme merkityksen meihin tänä päivänä.

Taustani terapeuttina ja parisuhdekouluttajana näkyy tavassani työskennellä. Usein oivallukset syntyvät asiakkaan omasta pohdinnasta. Toisinaan taas tarvitaan selkeää sanoittamista, mallien avaamista ja suoraa peilausta.

Jos huomaan, että jäät jumiin samaan ajatus- tai toimintamalliin, en jätä sinua yksin oivalluksen varaan. Tuon keskusteluun rakenteita, käsitteitä ja näkökulmia, jotka auttavat sinua tunnistamaan:

  • toistuvat vuorovaikutusmallisi

  • tunteiden taustalla olevat tarpeet

  • suojamekanismit ja opitut selviytymiskeinot

En johda keskustelua, vaan luotan siihen, että asiakkaani tuovat omia näkökulmiaan ja tuntemuksiaan esille ja ovat valmiita tarkastelemaan pinnan alla olevia asioita/tunteita. Terapiassani ei ole valmista kaavaa. Toivon, että asiakkaani pohtivat aina ennen tapaamista, mikä elämässä/arjessa kaipaa tapaamisella huomiota.

Eniten minua työssäni kiehtoo ihmissuhteet - Jos siis koet olevasi suhteessa, jossa et voi hyvin tai omat toimintatavat suhteessa/aiemmissa suhteissa uuvuttavat sinut saatan olla oikea terapeutti juuri sinulle. Tämä selviää sinulle ja minulle tutustumistapaamisella eli minä mietin olenko oikea henkilö auttamaan sinua hahmottamaan mistä huonovointisuutesi johtuu ja sinulle käynnillä selviää olenko minä oikean tyylinen terapeutti sinulle tai onko työtapani sinulle mieleinen. Työskentelyni on dialogista, rehellistä ja välillä myös haastavaa – turvallisessa ilmapiirissä.

Pariterapiassa en asetu kummankaan puolelle, vaan toimin suhteen parhaaksi. Työni ei ole määritellä, mikä on oikein tai väärin, vaan auttaa paria ymmärtämään toisiaan paremmin.

Taustani terapeuttina ja parisuhdekouluttajana näkyy tavassani työskennellä. Usein oivallukset syntyvät asiakkaan omasta pohdinnasta. Toisinaan taas tarvitaan selkeää sanoittamista, mallien avaamista ja suoraa peilausta. Jos huomaan, että jäät jumiin samaan ajatus- tai toimintamalliin, en jätä sinua yksin oivalluksen varaan.

 Minusta

Työskentelyssäni jokainen asiakas on tervetullut juuri sellaisena kuin on, riippumatta taustasta tai menneisyyden kokemuksista. Keskityn siihen, miten voin auttaa ja edistää mielen hyvinvointia ja tukea asiakkaan omaa itsetuntemusta. Tausta ei määritä mahdollisuuksia.

Kenelle terapiani sopii

  • Con tè Pari- & yksilöterapeutti Oona-Lotta

    Kenelle?

    Terapiani sopii parhaiten asiakkaille, jotka ovat motivoituneita työskentelemään itsensä kanssa, jakavat ajatuksiaan avoimesti ja vievät terapiassa esiin nousseita oivalluksia myös arkeen – sillä pysyvät muutokset eivät synny käyntien aikana vaan arjessa. Tarkastelemme lapsuutta & lapsuus kulkee tapaamisissamme aina mukana.

    Jos siis haluat

    - ymmärtää omia ihmissuhdemallejasi

    - kohtaat toistuvia haasteita parisuhteessa, deittailussa tai läheisissä suhteissa

    - haluat tutkia omaa rooliasi ristiriidoissa ja oppia uusia tapoja kohdata toinen

    - olet kiinnostunut henkilökohtaisesta kasvusta ja itsetuntemuksen lisäämisestä ihmissuhteiden kautta vastaanottoni voi olla sinulle oikea paikka aloittaa.

    Työskentelen aikuisten (+22 vuotiaiden) yksilöiden, että parien kanssa. Asiakkaani ovat tyypillisesti 22-50 vuotiaita.

  • Con tè Pari- & yksilöterapeutti Oona-Lotta

    Haluatko asiakkaakseni?

    Pyydän uusia asiakkaita täyttämään ennakkotietolomakkeen ennen tutustumiskäynnin varaamista. Lomake auttaa minua varmistamaan, että voin tarjota osaamistani juuri niihin asiakkaiden haasteisiin, joissa koen olevani parhaaksi avuksi. Mikäli sinua kiinnostaisi aloittaa terapia kanssani täytä alta linkistä löytyvä ennakkotietolomake ja olen sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

    Työskentelyni on tällä hetkellä varsin kysyttyä & vapaita terapiapaikkoja on rajoitetusti. Suosittelen kuitenkin jättämään ennakkotietosi, jolloin voin olla sinuun yhteydessä heti, kun terapiapaikkoja vapautuu.

  • Con tè Pari- & yksilöterapeutti Oona-Lotta

    Hyvä tietää

    Otan vastaan asiakkaita myös viikonloppuisin. Palveluihini kuuluu myös terapiat etäyhteydellä.

    Teen terapiatyötä suomen kielellä. En tarjoa Kelan tai vakuutusyhtiöiden tukemaa terapiaa. Yrittäjien on mahdollista saada palveluni vähennyksiin.

    Tarjoamani terapia ei ole suunnattu voimakkaan ahdistuksen, vakavan masennuksen tai akuutin mielenterveyskriisin hoitoon. Haluan toimia vastuullisesti ja varmistaa sen, että oikea ammattilainen ymmärtää asiakkaan mieltä syvemmällä tasolla, joten mikäli sinulla on psykiatrinen diagnoosi suosittelen hakeutumaan siihen erikoistuneen ammattilaisen vastaanotolle.

“Ajattelen, että jotkut meistä tarvitsevat useita suhteita kasvaakseen omaksi itsekseen ja joillekin riittää yksi suhde. Mikään näistä ei ole oikein tai väärin. Tärkeintä on se, että joku päivä löydämme itsemme suhteesta, jossa on turvallista kasvaa, tarvita ja tulla kuulluksi omana itsenään.”

  • ihmissuhdeongelmat

  • tunteiden- / tarpeiden tunnistamisen- ja sanoittamisen vaikeus

  • lapsuuden tunneilmapiirit ja niiden vaikutus

  • vuorovaikutuksen tuomat haasteet / yksinäisyys

  • hylätyksi tulemisen pelko ja sen aiheuttamat toimintamallit

  • vuorovaikutuksen / kommunikoinnin haasteiden vaikutus parisuhteissa

  • miellyttäminen / kontrollointi

  • Jatkuva riitely parisuhteessa

  • Parisuhteen kommunikaatio vaikeudet

  • Yksinäisyys parisuhteessa

Työskentelen mm. näiden aiheiden kanssa

Terapiassani pysähdytään tutkimaan esimerkiksi:

  • miksi reagoin ihmissuhteissa niin voimakkaasti tietyissä tilanteissa

  • miksi vetäydyn, miellytän tai puolustaudun riidoissa

  • miksi läheisyys tuntuu samaan aikaan tärkeältä ja pelottavalta

  • miten lapsuuden kokemukset näkyvät nykyisissä suhteissani

  • miten voin rakentaa turvallisempaa ja aidompaa yhteyttä toisiin

Ota minuun yhteyttä

Voit jättää minulle viestiä alla olevan lomakkeen kautta – olipa asiasi millainen tahansa. Laita minulle viestiä mikäli sinua esimerkiksi mietityttää jokin terapian aloitukseen liittyvä asia tai haluat lisätietoja tarjoamistani terapioista. Vastaan sinulle mahdollisimman pian.

Con tè Instagramissa