Hei, olen Julia

Ratkaisukeskeisyyden taika piilee siinä, että se antaa asiakkaalle työkalun muuttaa ajatusmaailmaansa ongelmakeskeisestä kohti toivottua muutosta. Ratkaisukeskeisen terapian ydin on, että asiakkaan niin halutessa voimme käsitellä myös traumaattisia kokemuksia, mutta etenemme nopeasti kohti konkreettisia askelia ja muutosta kohti haluttua suuntaa.

Parhaimmillaan istunnot asiakkaideni kanssa tuntuvat inspiroivilta keskusteluilta, joissa oma visio itsestä ja toivotusta elämästä alkaa selkeytyä. Ymmärrän, että jokaisella meistä on oma uniikki tarinansa. Minun tehtäväni on kuulla tuo tarina – löytää siitä sekä voimavarat että kipukohdat, ja kulkea asiakkaan rinnalla käyttäen ratkaisukeskeisiä menetelmiä.

Olen saanut olla mukana seuraamassa asiakkaitteni vaikuttavia elämänmuutoksia. Uskonkin vahvasti ratkaisukeskeisen terapian voimaan ja sen mahdollisuuksiin aidossa muutostyössä.

Terapeuttina olen empaattinen, aito ja läsnäoleva – välillä sopivalla huumorilla höystettynä.

Mitä yhteistä minulla on asiakkaideni kanssa?

Olen itse elänyt värikästä elämää ylä- ja alamäkineen. Uskon, että kokemusteni kautta olen oppinut näkemään ihmisissä piilevät vahvuudet. Hyvinvointi rakentuu pitkälti hyväksynnälle sekä sille, että elämän suunta vastaa ihmisen omia unelmia ja arvoja.

Vastaanotolleni voi tulla etsimään suuntaa, selkeyttämään unelmia, keskustelemaan traumoista ja siitä, miten niistä pääsee eteenpäin. Yhdessä asiakkaan kanssa koetut oivallukset ja "aha-elämykset" ovatkin minulle tämän työn ydin – ja suuri kunnia, jos saan olla mukana parantamassa asiakkaan elämänlaatua.

Mitä toivoisin asiakkaani ja minun välisestä yhteistyöstä?

Toivon, että yhteistyömme rakentuu luottamukselle, avoimuudelle ja rohkeudelle tarkastella elämää sellaisena kuin se on – sekä sellaisena kuin sen toivoisi olevan. Uskon, että terapiasuhde toimii parhaiten silloin, kun asiakas kokee olonsa aidosti kuulluksi ja nähdyksi.

Tavoitteeni on, että luomme yhdessä tilan, jossa voi olla oma itsensä, keskeneräisenäkin. Toivon, että asiakas uskaltaa tuoda vastaanotolle juuri sen, mikä sillä hetkellä on totta – olivatpa ne sitten haasteita, kysymyksiä, toiveita tai unelmia.

Terapia ei ole pelkkää puhumista – se on yhteinen matka, jossa oivallukset, pienet teot ja suuntaa kirkastavat hetket vievät eteenpäin. Haluan kulkea asiakkaan rinnalla, tukien ja kannustaen, mutta myös lempeästi haastamalla kohti kasvua ja muutosta. Käytän työskentelyssä apuna fläppitaulua, joka auttaa selkeyttämään prosessia visuaalisesti.

Työskentelen mm. näiden aiheiden kanssa

Vastaanotollani voit käsitellä esimerkiksi seuraavia teemoja:

  • traumat

  • masennus

  • burn-out

  • elämän tavoitteiden kartoitus / suunnan selkeytys

  • unelmien kartoitus

  • työpaikka / koulukiusaaminen

  • addiktiot

  • erakoituminen / yksinäisyys

    Terapiani on suunnattu yksilöille. Työskentelen sekä nuorten (alk. 12 v.) että aikuisten kanssa. Teen terapia työtä suomen, englannin & viron kielellä

Muuta?

Olen koulutukseltani Ratkaisukeskeinen terapeutti (HPI, valmistunut 2024)

Toiselta  koulutukseltani olen sisustusarkkitehti ja vietin kymmenen vuotta Yhdysvalloissa – kiertäen niin itä- kuin länsirannikon. Työskentelin New Yorkissa sisustusarkkitehtina, kunnes mielenkiintoni ihmisiä ja ihmismieltä kohtaan kasvoi vähitellen yhä vahvemmaksi. Tuo kiinnostus johdatti minut lopulta opiskelemaan terapia-alaa ja suuntaamaan urani uudelleen.

Tänä päivänä toimin terapeuttina, mutta hyödynnän edelleen myös visuaalista osaamistani. Istunnoissa käytän tarvittaessa luovia ja selkeyttäviä menetelmiä – esimerkiksi kuvia, kaavioita tai piirroksia – tukemaan asiakkaan oivalluksia ja auttamaan hahmottamaan tilanteita konkreettisemmin. Näen, että visuaalisuus voi avata uusia näkökulmia, erityisesti silloin, kun ajatuksia on vaikea pukea sanoiksi.

Työskentelen suomen, englannin & viron kielellä

Katso video tutustumiskäynnistä
Varaa minulle aika

Ota minuun yhteyttä / Contact